Asko’s version of vocational teacher education

Asko’s version of vocational teacher education of Haaga-Helia 2015-2016 (a.k.a. portfolio)


Mandatory is your best muse…

A good year ago I was skeptical. I was forced to study in Haaga-Helia VTE. Previous experiences with primadonna-teachers had taught me that there’s a lot of conceptual talk, not so many things agreed upon, and very little action afterwards in a real life. Luckily, I’m always eager to learn and challenge my limited mind.

(A)A -team


“Hi, I’m Asko and I’m an alcoholic…err…senior lecturer!” That’s how the A-team was kicked off first time we met a year ago. That was a good team, with very versatile background. We had fun every time we worked together! Things started to get a bit promising…

Objectives? Talking to me?

So, I drafted my overall learning objective (3.1) to be simply “Developing pedagogical understanding and competence to be a better educator&coach.” For A-team objective was about “all digital, cross-discipline and cross-cultural”. I think they both worked fine and guided our path towards wisdom…

How do you spell it, peda…pedo..?


3.2. Basic studies in pedagogy, a few highlights. First, the most boring looking book “Educational sociology” had haunted me for a few months on my table, wanting to feel my gentle touch… Then I finally opened it in Copenhagen with a fat Cuban cigar (to alleviate the pain, just in case) but I surprisingly found it very interesting historical story. E.g. how farmers were against education just about 100 years ago in England – which somehow resembled to current discussion of devaluating education in Finland by the unnamed populistic party.

First interactive blog post ever, here comes a Quiz!

Question: From which book is this “learning theories in timeline” illustration from (below)?


Answer: If you remember, please tell me, I forgot it… But it’s a good summary isn’t it!

One highlight was the intensive week and hectic discussion online, you can watch the reflection report HERE, in Finnish (while doing the teacher exchange in Malaga).

Naturally we all loved dancing and flying around, thanks to Dancing English Teacher, Pia Kiviaho-Kallio.


Glass half-full of networks


3.3 Networking and community work. We decided boldly to create one: . Copita stands for “Community of Practice in Teacher Advancement”. (The brand and the name I originally created for wine bar, copita means a small glass of wine in Spanish. So we had to come up with sensible name for that acronym).


Marshmellow challenge we tested first time as well. Based on the noise levels and many mentioned it afterwards, so it seems that people had fun and learned a few things about Agile methodology as well.

asko mononen marshmellow  8
Other collaboration exercises coming to mind immediately are e.g. NYC taxi, football, water painting and socializing in own languages and making a dramatic short film in Russian HERE.

Practice make perfect?

3.4. Teaching practice I surprisingly had in my current job, living lab –type of project environment: Laurea StartUp Businesslab in “rural-metropolitan area”, in city of Lohja. See the introductory video made by my students HERE.
I also experimented (and was observed by fellow teacher comrades) especially the blending of digital tools into classroom environment. I even found a new genre and term for my postmodern socio-cultural/blended/flipped/project-and inquiry-based learning approach enhanced with digital shit that I’m into – it’s called “CONNECTIVISM”.

Seriously, I used e.g Twitter, Google+, Instagram, Skype for Business, Go-to-Meeting, Adobe Connect, Periscope (and short-lived and Eliademy for the first time for learning purposes.

(I have preached since 2000 that “learning, working, and information search will unite”… I think I can change a tape soon…).

Todo por la revolución?

3.5. R&D. Originally the plan was to develop eServices development –course (5 ects). So I did it in autumn 2015. Then, not to make it too easy for me (thanks David!), I was challenged to make another round of it. So I documented the participation into EU-project for curriculum development for DeDiWe – development of digital health and wellbeing (15+15 ects). I was heavily involved in one module development, “Digital service development and information management in health and welfare services” (yes, it’s a wide scope and challenging to squeeze all that into 5 ects-course). I will be piloting that after first modules (2H2016) in 1H2017.

Students as customers is a new black.

3.6. Advanced studies. I specsed and co-wrote an article for a book. It spinned of in teacher exchange in Lisbon, Portugal in spring 2015. “Wanna write something to this American book-to-be”? “Yeah, sure!”.


Easy to say – and obviously also easy to forget, until I was reminded few days after the deadline “so where is it?”… Oops… “Soon come”, like Jamaicans say. Well this time, it actually came pretty soon, couple of weeks of sleepless and painful nights later. Thanks to colleague Mika J. Kortelainen and alumni Anni Hellgrén for co-writing!


But now it’s out there!!! Oh yeah baby, who’s the daddy, ha? (I lost my academic writing virginity, if you didn’t notice that…)
So what is it about? Well, coming with business background I have seen a few organisations which start to live their own life, forgetting who are they working for at end of the day – customers! So, we thought of examining “Students as customers” building on concepts based on the real students’ experiences. The book details and ordering is HERE (Students as Customers, Nova Publishers 2016. Chapter 11, hopefully only one for me…) and the short intro video for the content is HERE.

Now thanks to You fellow VTE prisoners-came-game-changers! I got to know plenty of great people!


I was also very much positively surprised by the enthusiasm, positive attitude and the effort that Irmeli Pietilä and David Mauffret brought to every session! You introduced us a lot of ideology, fundamentals and bunch of methodology for face-to-face, groups and online. We grew as teachers and human beings, heads in the clouds and rubbers hit on the road…

So what next, after the summer adventures?

I didn’t tell yet I made an extra objective in my first PDP for 2017/2018. Hairy goal again: “Get internationally recognized as a practical modernizer of UAS business education (=get a job abroad).” A month ago, I set only two objectives in my personal development discussions: digitalization and education export. So, let’s see what happens. I am not in a hurry (even if I’m getting grey…) but the focus areas are pretty clear. Personally, it does not matter where do I live and who do I work for, as long as there’s good development-oriented people around me (or connected), I see the progress and impact of what I’m doing. Oogh.


In a hot summer night and mellow mood in Espoo, peace and love,
Asko Mononen

PS. To really get in the mellow mood I recommend THIS reggae-version of Adele’s Hello by Conkarah, Jamaica!

Warpigs – karjujen karnevaali

Olinpa taasen Kööpenhaminassa. Tunnustan, söin lihaa ja ihailin… Sinne oli ilmestynyt viime näkemästä uusi rafla nimeltään Warpigs brewpub. Kohderyhmän voisi päätellä olevan enemmän rock-henkistä kuin Hilfigerin pikee-paita päällä sampanja-tastingiin menossa olevat…(vaikkei sampanjassa sinänsä mitään vikaa ole ja ei sieltä keskiluokkaakaan pois heitetä…).

Itseäni miellytti rohkea konsepti ja tinkimätön toteutus, joka näkyy yksityiskohdissa.


Warpigs -logo on Mad Max -henkinen sotaisa villisika. Tämä jo yksin karkottanee osan ”väärästä” porukasta, kun pitää hetki katsoa onko kyseessä liivijengin päämaja vai reipashenkinen soittoruokala. Ilme varmasti vetoaa myös osaan, ja ohjaa asiakkaiden valintaa. Eli ei ehkä ensitreffeille, jos haetaan vaikkapa “soija-kvinoa-härkäpapusalaattia vehnänorasmehulla”.


Sisustuksen pohjana on entisen teurastamon puitteet suurin piirtein alkuperäisessä kunnossa, johon lisätty villisian päätä, kaktusta, (reisi)luiset juomahanan kahvat, öljyttyä metallia, jne.


Lautasena toimii alumiinitarjotin, mallia Alcatraz sekä teollinen voipaperi, joka varmaan sopisi myös esim. moottorin purkuun alustaksi. Servietit otetaan isosta lattialta seisovasta teollisuusrullasta, kuten autokorjaamolla konsanaan.


Ruoaksi on pääosin lihaa eri muodoissa. Löytyy esim. käsin tarjottimelle muhennettavaa possun rintaa, ribsejä, naudanpaistia (1/4-1/2 tahi 1 paunaa), todella tulista makkaraa, tajuttoman mausteisia chili-suolakurkkuja. Reippaasti savustettua, lähes kärähtänyt pinta ja ronskit otteet. Ruoka on todella maukasta eikä tarvitse arvailla makuja. Eli “premium-mättöä” kun ollaan radalla ja alkaa huikomaan. Näitä kun syö, alkaa janottaa…


Juomaksi on n. 20 erikoisolutta, myös itse pantua (3-9 %) ja ne tulevat putkia pitkin. Mausteeksi pari perusdrinkkiä/viiniä nössöille (kuten minulle).

Miesten vessan päällä on villisian pää, naisten vessan päällä ei jostakin syystä ollut vastaavaa… (Hienovaraisia villisikoja…)

Musiikkina soi hard rock ja sitä soitetaan kovalla. Hinnat ovat yllättäen keskitasoa: ei mitenkään halpoja ja ainakin seurueelle huikopalaa tilatessa lähtee helposti lapasesta…

Sijantina on Köpiksen kultaisen ruokakolmion kulma eli Flæsketorvet -alue (ks.tästä), jossa pari muutakin baaria ja ravintolaa. Saattaa olla siis mukavasti syöttöliikennettä myös naapuripaikoista illan edetessä.

Yleisarvio: rehellistä mättöä tyylilleen uskollisena. Paikka täynnä lauantaina viimeistä paikkaa myöten, ruokaa sai jonottaa tiskistä n.10min, mikä kertonee suosiosta. Kauppa käy ja liha liikkuu.

Helsinkiin on viime vuosina tullut enemmän rentoja paikkoja, jokaista paikkaa ei enää lähtökohtaisesti ylisuunnitella hienommiksi ja kalliiksi “skandinaaviseksi”, pitkine viinilistoineen ja valkoisine pöytäliinoineen. Silti monesti vaihtoehtoina on liian usein se “vähän liian jäykkä, mutta hyvää ruokaa” tai elämänmakuinen Kallion räkälä, jossa ei voi/tee mieli syödä. Veikkaisin esim. Putte’s pizzan menestyksen jälkeen, että vastaaville olisi vielä tilaa. Miten olis vaikka brassi-churrasqueria rentoon tyyliin, lihaa lihanhimoisille häpeilemättä ja hyvällä menolla maustettuna?

Kööpenhaminassa 2.5.2016


Like a frog in a well…



(Photo: The Baltic Sea from Love Boat, June 2015. Asko Mononen)

There’s an old Chinese story saying “A frog in a well doesn’t know the sea…”
I have been discussing with hundreds of people about eLearning, blended learning, mobile learning, new way of learning and working since last century…

I remember few frustrating, tragicomic discussions very vividly. In early 2000, one public officer in managerial position complained “we have 1500+ discussion forums on our intranet, how am I supposed to be on top what is going on in each of them? I don’t have so much time…” My answer was: well you’re not supposed to, an BTW it’s also impossible…stating some facts about doubling amount of information in internet every 5 years….yes, so slowly – but that was almost 15 years ago…

Another memory from Fortune500 company where the global program manager complained “I constantly receive sms&email at 4am from the other side of the globe, why do my managers expect me to work 24/7???” My answer was something like: “well, they don’t, neither does anyone else… Have you noticed that you can mute your phone whenever you want? 🙂

As a consultant or employee of large (and small) companies, I have met a lot of people who are lost like the frogs in a well in a digital era. Many of our paradigms, mental models and tools are inevidently outdated. The millenials/Z-generation are inherently better with coping with vast amount of information, overwhelming sensual stimulus and continuous distractions – because that’s the only reality they have ever lived in.

I have been talking since last century about “projectification” of the work, learning and life. This means transformation off the fixed term jobs, working places and lifelong things (including relationships -check the divorce statistics) to more temporary setups, e.g. freelancing, virtual work, etc.

I just listened Harvard Business Review podcast by Evernote CEO and learned a new word: “snackification“. (Check yourself). I learned that I need to update my pitch and learn more about millenials world. Short example is that on PC/laptop the sessions on average last about 1 hour. On smartphone, the average session is 5 minutes but it happens tens of times per day. Next thing on our doorsteps is wearables, where e.g. the gaming session is just 5-15 seconds but repeated 100-200 times a day. Just think about it for a second: how does it changes behavior, content, requirements for usability etc. MTV has taught us 3 second attention span (ct. to coldfish which has 7 second attention span…).

I believe that we all are frogs in a well in some areas, inevitably. Equally true is that we all have the capability inside us to be sailors as well. That requires us being humble and brave to look around us, accept the obvious. Then we just need to check where the wind is blowing and adjust our sails accordingly.

On the air somewhere above Baltic Sea, 
September 23, 2015
Asko Mononen

Mitä uutta Kööpenhaminassa?

Olinpa taas kerran Kööpenhaminassa. Koska olen asunut siellä aiemminkin, minua tietysti heti kiinnosti, mikä on muuttunut. Muutama asia pisti silmään.

Kauppojen aukioloajat olivat vapautuneet parissa vuodessa. Nyt ollaan jo suomalaisella tasolla, enää ei monet kaupat ole avoinna vain 9-17 (10-15) kuten aiemmin, vaan nyt esim. ruokakaupatkin olivat sunnuntaisin auki. Jee!

Pakollisella Kristianian turistikurkistelukierroksella pilven myyjät olivat viritelleet maastoverkot kauppojen näkösuojaksi ja etualalla olevat myyjät olivat suojanneet huivilla/bolalla kasvonsa. Ilmeisesti eivät halua kuviaan lehteen/poliisille/kilpailevan jengiin haltuun.


 Copenhagen Street Food

Copenhagen Street Food

Copenhagen Street Food

Copenhagen Street Food”, on avoinna huhtikuun lopusta lokakuun alkuun.


Eli nyt Köpiksessä on kaltaisilleni herkkuperseille tarjolla pyhä kolminaisuus: Kødbyen, (esim. Motherin pizzat) Torvehaller (esim. Ma Poulet’n ankkaleipä) ja Copenhagen Street Food.

Busineksen näkökulmasta muutamia pohdintoja CSF:n sisällöstä ja systeemistä.

1. Halvalla pystyyn, panostetaan sisältöön, eli ruokaan ja fiilikseen. Jo aiemmin ihailin tanskalaista tapaa: valitaan halpa, rupinen paikka tehdään siihen minimivaivalla ja –rahalla makee sisustus. Ei lähdetä tajuttomiin, kalliisiin remontteihin, joita ei sitten ikinä saada kannattavaksi. Sama idea on tässä toteutettuna, vain suuremmassa mittakaavassa.

2. Sijainti ydinkeskustan vastapäätä, Papirøen. Sinne on Kristianshavnin metrolta kävelyetäisyys, ja Nyhavnista pääsee lautalla yli kohta myös kävely-/pyöräsiltaa pitkin. Paikka on ilmeisesti vanha, tyhjä betonielementtihalli.

3. Hajautetaan riskit ja minimoidaan investoinnit perustajan puolelta. Luodaan puitteet eli tyhjä halli, yhteisvessa merikonteista ja lupa tehdä (onnistuiskohan Suomessa lupien puolesta, vrt. Kauppahallin keskellä yhteinen anniskelualue). Aja rekkasi tai tuo konttisi sisään, ja jos tarviit, vedä ilmastointirööri suoraan katosta tai seinästä läpi. Sateella voi olla sisällä, kesällä ulkona veden äärellä.

4. Luodaan puitteet uudelle liiketoiminnalle. Tokkopa ne Pölse-kioskit (=perässä vedettävä moottoroitu nakkikioskikoju) hajallaan jaksavat houkutella niin paljoa asiakkaita ja liiketoimintaa, kuin tällainen keskitetty basaari. Ainakin käydessäni paikka oli tupaten täynnä.

Copenhagen Asko Mononen kebab Copenhagen Street Food





Tämmöistä tällä kertaa. Köpikseen pääsee 1,5 tunnissa ja kokolailla edukkaasti. Tervemenoa syömään!


Mökki Mikkeliin vai Milanoon?

Olinpa toisenkin kerran Lago Maggiorella. Ei paskempi paikka. Kun nyt en sattumoisin ole perinteisiä mökki-ihmisiä*, niin ajattelin voisko sitä elämäänsä toisinkin järjestellä.


Kaipaisin siis ”mökkiä” vaikkapa tuonne, ilman niitä rahoitus-, omistus-, työkuvioita. Sellainen paikka, jossa Suomen niin kivaa kesää voisi vielä jatkaa vaikkapa 1-2 kk molemmista suunnista tarvittaessa. Kun on jo Interhomet ja AirBnB:t, niin juttu voisi mielestäni olla sellainen yrityksille. Myydään 3-6-9kk slotteja vuokrakämppiin, loput vapaat teemamatkoina (vaikkapa Milanon kymmenet messut, laskettelu, golf, viini-ruokamatkat, jne). Ja loput itselle, jotta voi tehdä sieltä käsin töitä, joko itsekseen, pienellä porukalla tai järjestää vaikka muutaman workshopin kivoihin maisemiin.

Milanon Malpensaan pääsee Helsingistä kolmessa tunnissa, siitä 30min vuokra-autolla vaikkapa Aronaan. Aronasta pääsee junallakin tunnissa Milanon keskustaan, vaikkapa shoppailemaan.

Törmäsin myös hyvin tuotteistettuun’iin joka toimii Thaimaassa, suunnattu yrittäjille/freelancereille. ”Elä reippaasti halvemmalla, niin ei tarvii tienata/työskennelläkään niin paljon”. Enemmän vapautta valita.

Etätyö yleistyy aidosti ja reippaasti. Jos on digihörhö tai kollegat ovat globaalisti levällään, ei ole juuri väliä tehdäänkö työ Aronasta vai Alavudelta. Lentäminen tarvittaessa onnistuu Milanosta maailmalle suurin piirtein yhtä helposti kuin Helsingistäkin.


Entäs jos olisin jo eläkkeellä? Kesät Suomessa, talvet tuolla. Jos lonkkavaivoilta säästyisi, niin joulu-huhtikuun vois lasketella. Jää enää lyhyt syksy tekemistä vaille, joten syksyt vois vaikka joutessaan opiskella italiaa paikallisten kanssa Barolon notkistaessa kielenkannat…

Eli tommonen pystyyn, pari äärikeski-ikäistä tuttua on taas sanonut ”messissä ollaan”. Domain on varattu, taantumaa pukkaa Italiassakin, eli tarjontaa on ja halavalla lähtee. Ei tarvii sitoutua ensin kuin 1 vuosi, 1 paikka, jos tulijoita ja intoa riittää, niin sitten muutama samaan kylään ja samalla konseptilla myös muuallekin välimerelle, miksei myös vaikkapa Barcelonaan, suoraan ytimeen. Tuukkonä messiin?

-Asko Mononen-

Puuttuuko stadista viinibaari?

Olinpa kerran Aronassa, Lago Maggioren rannalla Italiassa. Istuin viinibaariksi itseään kutsuvan terassille, ja pyysin tarjoilijalta viinilistaa. “Ei ole viinilistaa, käy katso sisältä liitutaululta…” oli vastaus. Tuijotin taulun viittä valko- ja viittä punaviini vaihtoehtoa. Mietin mitä helvettiä, viinibaari jossa ei ole viinilistaa eikä tuon enempää vaihtoehtoja. Sitten oivalsin, että tämähän on jumankekka nerokasta!


Jo yhden lasin ostamalla sai myös reippaan annoksen parmesaania ja salamia. Ja ei tarvitse pelätä, että tuo ilmainen asiakasetu tulee kalliiksi; tuollaisen annoksen jälkeen kaipaa todella jo toista lasia viiniä.

Elinpä sittemmin myös Kööpenhaminassa. Siellä ”hyggeligt” tyyliä edusti rujosti sisustetut viinibaarit. Viinilista oli monta sivua, paikka sellainen rähjä kun nyt satuttiin halvalla saamaan. Sisään tehtiin baaritiski, kovalevystä kalusteet ja eriparin penkit kirpparilta. Ei valkoisia pöytäliinoja ja hienostelua, vaan jengi tuli pyörällä kumpparit jalassa, hiestä haisevana, tukka märkänä, viikon pesemättä ja sekaisin. Ja olisittepa nähneet ne miehet… Musiikki kovalle ja aina täynnä, mieletön fiilis ja meno myös viikolla. Suosittelen tsekkaamaan siellä esim. Falernumin ja Malbeckin. Falernum on ketju, mutta kaikki eri nimillä ja erinäköisiä. Hmmm, ai ei ketjujen tarviikkaan aina näyttää muovisilta ABC-klooneilta…

Kaikki kenelle näistä olen kertonut ovat innoissaan ”tänne kans tommonen”. Olisiko mahdollista rakentaa kiva viinibaari näistä innostuen? Mut viinibaarit kuolee kuluihin…


No voisko olla yksi pätevä yrittäjä ja muut tekijät vuokrataan joustavasti, osakkaat ruuhka-apuna vaikka ilta/vko? Voitaisko varasto ostella sieltä sun täältä, joko itse tiloilta poistoeriä tai näiltä euroopan konkurssipesiä tyhjentäviltä firmoilta? Tila pitäs toki olla 1km säteellä Stockalta, joku vanha valmis baari/ravintola, jotta sinne saa loihdittua makeen näköiset paikat.

No entäs rahoitus? Jos oluen ystävät nosti Bryggeri Helsingille paljonkin rahaa, niin löytyiskö kylästä pari viininkin ystävää? Myös Espoolaiset saa osallistua. Markkinointi? Digitystä joukkorahoituksesta saadun osakasheimon avulla.

Olis jo ilme ja domainikin valmiina. Maistatko jo suussasi Pinotagen, Shirazin tai Zinfandelin pippurit? Eihän me nyt sentään ripustauduta vain vanhaan maailmaan…

-Asko Mononen-

PS. Kuvassa Bacchus – viinin jumala, Firenzessä, n.2003


Olinpa kerran Köpiksessä, kun työantaja päätti keskittää tuotekehitystä ja häätää samalla sieltä muutkin globaalisti töitä tekevät. Suosittelivat, että pitäis CV päivittää.

Aloin silloin miettimään (nykyisin näinkin voi sanoa), että viimeksi isompi päivitys taisi olla just äsken vuonna 1995 Randy Powellin HR-oppitunnilla kotitehtävänä. Kaikki sen jälkeiset olivat sitten siihen pieniä lisäyksiä ja vanhojen poistoja. Pelkkä ajatus samasta hikisestä mallista, jota viis-kuuskymppiset ”relocation”-konsultit edelleen suosittelivat, toi sapenmaun suuhun…

Mietin, että voiskohan cv’n tehdä pikkuisen seksikkäämmäksi, jottei tekijöille ja lukijoille heti tule oksennusrefleksi?

Googletin ”cool cv” ja sellaista. Katselin innoissani villejä toteutuksia ja nappasin yhdeltä aikajanan idean. Kun nyt ei itsellä ole graafikon taitoja niin en yrittänyt kopsata hienoja 3D-graafeja, missä esim. inspiraation, tuottavuuden ja kahvinkulutuksen määrä oli visualisoituna työpäivän ajalle (eli näytös kuinka tylsästäkin tiedosta saa osaava kaveri infograafi-tyylillä näyttävää ja kiinnostavaa).

Noh, mietin siinä että mikähän mahtaisi rekrytoijaa kiinnostaa. Itsekin jonkun kymmentä ammattilaista rekrytoineena, mietin että esim. osaamisalueet hieman yleisemmällä tasolla ja selkokielellä voisivat kiinnostaa tulevaisuutta ajatellen. Kuitenkin esimerkkejä käytännöstä, jottei mene liian pilviin. Aikajana pääpiirteittäin, missä ollut töissä millaisissa tehtävissä ja mitä oppinut (sekä opiskellut), antaisi nopean historiakuvauksen. Itsellä koen, että kuudessa maassa asuminen ja 40+ maassa työ- tahi lomareissuilla käynti kuvaa kiinnostusta uusiin asioihin, ihmisiin ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Onpa toinen sitten japanista tai jamaikalta, tai humanisti tai koodari. Eli eikun piirtämään.

No, semmoinen sitten tuli. Tutut henkilöstöjohtajat ja paljon rekrytoineet kehuivat. Moni pyysi pohjaa, ja teki pohjasta kopion (ihan vapaasti). Kirjaan pääsi esimerkiksi, mitä meille maailmalta on kohta tulossa. Tein siitä nyt kesällä uuden version, tämmönen siitä sitten tuli. Pienellä otoksella 90% tykkää, kaksi saksalaista sanoi, että ”miksei tämä näytä perinteiseltä cv:ltä, voin lähettää mallin” ja yks sano ”meidän perinteisellä toimialallamme tällainen voisi nostattaa kulmakarvoja”.

Mitäs seuraavan kerran, eli toivottavasti vasta 3-10 vuoden päästä? Palkkaisko graafikon kaunistamaan tota? En tiedä toisko lisäarvoa, sit kilpailtas ilmeeltään ammattilaissarjassa – nyt saa vielä amatöörinä pikkuvirheistä sympatiapisteitä ”kun ihan itte väsäsin…”   Jos sattuis olemaan videon tuotanto&-editointitaitoa pikkuisen enemmän niin nyt tekisin ehkä tällaisen videocv’njuutuuttiin…

-Asko Mononen-